15. heinäkuuta 2012

Vuoden ekat

 Nyt mennään taas tylsästi ilman kuvia sillä en vieläkään ole oppinut ettei sadesää + kameran lopussa oleva akku ole tosiaankaan itselleni sopiva yhtälö. Mutta siis niihin höpinöihin... Täällähän ei ole lapsille sellaista mahtavaa paikkaa kuin leikkipuisto. Itse lähiössä kasvaneena mietin mitä lapseni jäävät ilman? Ok, on lapsille varmasti hienompaa ja ikimuistoisempaa kun leikkipuistoon pääsee harvemmin, mutta kuuluuhan puistoiluun myös kaverit ja muut sellaiset. Puiston puuttuessa pitää kuitenkin sopeutua vallitseviin olosuhteisiin ja niinpä oman pihan alkaessa kyllästyttää lähdemme kävelylle metsään/ metsätielle, jossa lapset saavat juosta, kiipeillä ja etsiä aarteita. Loppukesä ja syksy onkin metsässä oikeaa aarreaikaa. Lapset ovat nytkin ehtineet tunkea suihinsa ties kuinka paljon metsämansikkaa (löytyy jopa omalta pihaltakin) ja mustikkaakin. Tänään menimme lopulta retken päätteeksi kastumaan läpimäriksi, kun satuimme löytämään vuoden ekat tuoreet kantarellit! Suurimman osan jätimme vielä kasvamaan toivoen ettei joku roisto löydä apajaamme, mutta iltapalaksi nautimme sienikeittoa. Kyllä oli hyvää!

11. heinäkuuta 2012

Kesäyönä

 Pikkutäryllä on taas menossa oireidensa suhteen vaikeampi vaihe. Vain pystyssä olisi edes hieman parempi olla. Tämä tietää itselleni valvottuja öitä ja jumittavia päiviä. Kuitenkin ennemmin istun keinuttelemassa valoisammassa kesäyönä kuin pilkkopimeässä talven viimassa. Valoisammassa kun jaksaa kuitenkin paremmin. Valvomisen käydessä entistä raskaammaksi täytyy yrittää nukkua lapsi mahan päällä.  Voin sanoa ettei 8kg painava lapsi tunnu vielä missään, mutta 13kg alkaa jo pidemmän päälle tuntumaan. Ei voi ainakaan sanoa etteikö Pikkutäry olisi läheisyyttä ja syliä osakseen saanut :) 

9. heinäkuuta 2012

Kotiäidin elämää

 Aloittaessani tätä blogia meillä oli meneillään erittäin rankka vaihe. Pikkutäry oli koko sen astisen elämänsä ollut vaivainen ja luulin helpotusta jo tulleen. Vaan eipä tullutkaan kun ehkä vasta nyt, ainakin toivottavasti, alkaa helpottamaan. Pitkään jatkuneilla parin tunnin yöunilla ajatusmaailma katoaa lähes olemattomiin. Ei ollut luovuutta keksiä blogille edes nimeä.

 Tänään lapset (tai lähinnä Pikkutäry) istuivat kerrankin kiltisti lastenohjelmia katsoen. Sain rauhassa laittaa ruokaa ja jopa ajatella. Erään puhelun jälkeen siinä sitten pohdin kuinka kuusi vuotta kotiäitinä on muuttanut minua. Pystyn hyvin jopa unohtamaan kännykän kotiin tai vastaamaan kun jaksan. Kiire on muuttanut muotoaan tai jonkun mielestä poistunut elämästäni kokonaan. Päivien sisältö on paljon rikkaampi ja arvaamattomampi, puhumattakaan kuinka paljon erilaisia tunnetiloja päiviin mahtuukaan. Helpommalla ehkä pääsisi oikeissa töissä (saisi jopa pitää ruoka- ja kahvitaukoja), mutta olisiko minusta enää siihenkään? Sopeutumista se ainakin kaikilta vaatisi. Koska täällä ainakin vuoden päivät vielä vietetään kotiäidin elämää niin olkoot se bloginkin nimi kunnes tulee taas uusi entistäkin parempi mieleen :)

Ainiin, joku on ehkä joskus miettinyt, että mikä ihmeen Pikkutäry? Kuka kummassa nyt kutsuu lastaan noin hölmöllä nimellä? Onko täällä ihan tärähtänyttä sakkia? Ehkä onkin, mutta on nimellä ihan tarinansakin. Miehellä on töissään oma "lempinimi", joka ei kuitenkaan ole täry vaan joku aivan muu miehen alaan liittyvä. Pojan synnyttyä sitten miehen työkaveri oli kahvipöytään tullessaan huikannut iloisesti, että Pikkutäryn iskähän tarjoaa pullakahvit perheenlisäyksen kunniaksi. Pikkutäry kulkee siis miehen työporukassa toisinaan vieläkin Pikkutärynä, vaikka kotona nimi elääkin vain täällä blogimaailmassa.