1. maaliskuuta 2014

Kotiäiti "sijoittaa"

 Sattuipa toissa viikolla niin ihanasti, että hetken mielijohteesta ostetulla Kenolla voitin reilut 100€. Mukava lisä kotiäidin tienesteihin. Viisaampi olisi ehkä sijoittanut rahat jotenkin toisin, mutta kun reissun päällä ollessamme kyläpaikassa sattui olemaan Me&I esittely niin järki unohtui. Säästämisen tai fiksumman sijoittamisen sijaan meille on tulossa jokaiselle lapselle jotakin.

  Vauvalle tilasin nämä housut, mutta en tiedä mikä ihme ajatuskatkos tuli sillä tilasin koossa 74/80, vaikka tällä hetkellä käytämme vasta kokoa 62. Onneksi näin päin sillä kasvaahan tuo minimies joskus!


 Pikkutäryllä on yhä punainen vaihde menossa, joten ei tarvinnut kauaa miettiä mistä poika voisi tykätä.

Toivottavasti kesää ajatellen kuitenkin muutkin t-paidat kelpaavat. Ainakin sellaiset joissa on autoja.

Tellu sai valita ihan itse, mutta päätyi eläinrakkaana vain tähän
 
 Yleensä onni ei ole puolellani joten olen tuhlailun jälkeenkin vielä kovin iloinen voitosta. Salaa haaveilen jo uudesta voitostakin, vaikka todella harvoin edes Veikkauksen pelejä pelailen.  Ainahan sitä saa haaveilla ja suunnitella! Eihän sitä koskaan tiedä vaikka onni kotiutuisi joskus risukasaankin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti