13. toukokuuta 2014

Lahjakortilla vauvalle

 Jyrä sai viime vuonna lahjaksi yhteensä reilun 200€:n arvosta S-ryhmän lahjakortteja. Olen tässä pähkäillyt mitä kummaa me pojalle ostaisimme sillä Prisman valikoimasta ei oikein ole löytynyt mitään tarpeellista kun sitterikin tuli ostettua etukäteen. Toisaalta taas en halunnut lahjarahoja vaippoihinkaan käyttää. Onneksi on 2 vuotta aikaa lahjakorttien tuhlaamiseen ja toisinaan odottaminen palkitaan.

 Cirafin Sirkus-sarja yllätti positiivisesti. Niinpä koin kaupassa valinnan vaikeutta, mutta koska uuden kodin lastenhuoneen sisustus on vielä täysin auki päädyin pieniin arjen piristyksiin ja 20€:n lahjakortin tuhlaamiseen.

 Lasten 2-osainen astiasto maksaa normaalisti vain 14.95€, mutta satuin olemaan kaupoilla aikaan jolloin S-etukortilla sai lasten tuotteista vielä 15% alennusta. Turkoosi astiasto valloitti Pikkutäryn niin kovin, että täytyy hänellekin ostaa omansa mikäli vielä on vaan jäljellä. Hyllyyn kun jäi näitä enää 2 kpl.

 Pussilakanoissa pähkäilin tämän mustan ja alla olevan keltaisen välillä. Musta on lasten kokoa ja meidän minimiehelle tuntui vielä hirmuisen suurelle. Toisaalta kasvaahan ne lapset!

 Pirteä keltainen vei kuitenkin voiton kokonsa puolesta ja ehkä hieman hintansakin. Tämä siis normaalisti 16,95€.  

 Kuvat on täältä ja siellä löytyy myös lisää kuvia tästä mallistosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti