22. heinäkuuta 2014

Luonnonkosmetiikkaa

 Olen pitkään aina silloin tällöin pohtinut siirtyväni yhä enemmän luonnonkosmetiikan pariin. Miestä lukuun ottamatta meillä kaikilla muilla on atooppinen iho. Viimeistään pienen vauvan ihon pysyessä edes siedettävässä kunnossa vain ohutta ihoa entisestään ohentavalla kortisonivoiteella alkaa mielessä pyöriä kysymys löytyisikö parempaa apua luonnollisemmista vaihtoehdoista. Sopivan rasvan etsintä yhä jatkuu, mutta kortisonivoiteisiin palaamme vain pakon edessä.

 Eilinen kampaamokäyntikin oli oikein piristävä. Pussillinen naposteltavaa piti pienen lähes hiljaa rattaissaan ja hiukset ovat nyt ihmeellisen ihanat. Käyntiä ajatellessani päällimmäisenä mielessäni on kuitenkin polte. Tuntui kuin koko päänahkani olisi ollut ilmiliekeissä! En uskalla edes ajatella millainen tunne olisi ollut jos olisin ensimmäisten suunnitelmieni mukaan ottanut myös väriä päähäni. Tämän kokemuksen myötä aikaisemmat ajatukseni  tuotteiden vaihdosta vahvistuivat entisestään.

Madaralla oli kuun alussa kesäkampanja, jossa kaikki tuotteen olivat -40%. Satuin pojan kanssa sivuille heti alkuminuuteilla enkä kaikissa tuotteissa nähnyt alennusta. Pienen tilauksen kuitenkin kokeeksi tein ja nämä pääsevätkin kaikki viikonloppuna mökille mukaan.

 Kuten kuvasta näkyy arvontakori on kaivettu jo esille. Katsotaan miten pienen apurini kanssa tänään arpominen sujuu vai meneekö arpalipukkeet suusta alas :)  On muuten oudon hiljaista kun isommat lapset ovat yökyläilemässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti