26. lokakuuta 2014

Halloween askartelut

 Meillä ei juurikaan ole tapana halloweenia juhlia. Toisinaan aiheeseen sopivia herkkuja ollaan syöty, mutta suurempiin koristeluihin tms. ei olla ryhdytty. Askartelussa on kuitenkin mukava hakea vaihtelua ajankohtaisista asioista.

 Tänään lapset heräsivät liian aikaisin, ainakin näin talviajan mukaan. Ehdittiin siis ulkoilla hyvissä ajoin ja laittaessani lounasta lapset halusivat askarrella. Muuten hyvä, mutta joku ei ole muistanut täydentää tarvikevarastoja! Onneksi luottomateriaaliani eli tyhjiä paperirullia löytyy aina ja satuin tyhjentämään juuri kananmunarasiankin. Hieman materiaaleja löytyi askartelulaatikon pohjaltakin. Synkkä päivä ei ole paras valokuvaamiselle, mutta annettujen materiaalien pohjalta lapset tekivät sitten tällaisia.
  Lepakoita ja hämähäkkejä syntyi kuin liukuhihnalta. Tellun mielestä paperirullahämähäkit olisivat olleet parempia jos sisuskin olisi maalattu, mutta nälkä kurni lasten vatsoissa eivätkä malttaneet odottaa kuivumista.

 Kananmunan kennosta tehty hämähäkki sai Pikkutäryn toimesta kolme silmää. Tellu auttoi veljeään jalkojen kiinnittämisessä eli reikien tekemisessä ja taittamisessa sisäpuolelle kiinni.

 Paperirullaiset on siis tehty samalla lailla kuin kennoistakin. Jalkojen kiinnitykset voisi halutessaan piilottaa varmaan vaikka laittamalla päälle kartonkia tai paperia. Meillä oli mustaa vain yksi arkki ja sille Tellulle oli muuta käyttöä.

Lepakkojengi syntyi paperirullista ja mustasta paperista. Tellulla paloi päre kun ei muistanut millaiset lepakon siivet ovat ja paperiakin oli liian vähän. Maalin kuivumistakaan eivät malttaneet tarpeeksi kauan odottaa, mutta kyllä näitä kelpaa koristeeksi huoneisiin laittaa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti