12. lokakuuta 2014

Lasten viikonlopun lempiruoka

 Jos meidän lapsilta kysyy mitä he haluaisivat syödä viikonloppuna, vastaus voi olla hyvinkin yllättävä. He eivät halua pizzaa, ranskalaisia, pastaa, nakkeja tai muuta lasten suosikkeja eikä muuten suurena herkkuna pitämäänsä kalaakaan. Usein vastauksen saa kuorolausuntana; pottulootaa. Hyvin se mielestäni viikonloppuun sopiikin sillä harvoin arkena ehtii tai jaksaa pitkään uunissa olevia ruokia tehtailla.

 Laatikon valmistuskin on melko helppoa.
  Uunivuokaan ladotaan kerroksittain perunasiivuja, sipulisilppua, lihaa, suolaa ja maustepippuria. Itse ostan irtotiskistä usein edullisesti saatavaa possun lapaa tai etuselkää ja paloittelen lihat siitä, mutta varmasti saman asian ajaisi valmiiksi paloitellut lihanpalatkin. Kerroksien jälkeen sekaan kaadetaan munamaitoa ja tyrkätään uuniin. Itse paistan aluksi 225 asteessa noin 30 min jonka jälkeen 150 asteessa vähintään kunnes neste on haihtunut. Liha kuitenkin vaan paranee jos saa muhia rauhassa uunissa.
 Hyvää kannattaa odottaa, mutta ei tämä vuoka meillä kauaa kestä. Loput uppoaa seuraavana päivänä lounaalla. Taattu ruoka siis jos pitää saada meidän lapset syötettyä kunnolla sillä usein ahtaavat ähkyyn asti ellei rajoiteta.
Suolaton versiokin on helppo tehdä siinä samalla omassa pienessä kupissa. Uunikupin nähdessään Jyrä usein huutaakin kovalla äänellä: tätä ootaa!

 Millaisia lempiruokia teidän lapsillanne on?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti