29. marraskuuta 2014

Laiska lauantai

 Vihdoin on lauantai jolloin ei tarvitse kiiruhtaa yhtikäs mihinkään! En tiedä johtuuko tästä ainaisesta pimeydestä ja vesisateesta vai mistä, mutta koko perhe tuntui olevan varsin väsynyt. Niinpä tänään herätys tulikin vasta klo 8.30! Reilu tuntikin unta lisää normaaliin verrattuna tuntui jo huimalle parannukselle, vaikka siltikään ei silmäluomet olisi halunneet pysyä millään auki. Sateisena, synkkänä lauantaina onkin hyvä viettää laiskaa lauantaita eli siivotaan sitten vaikka huomenna ja nyt haetaan piristystä.
 
Laiskana lauantaina voi vielä puolilta päivin olla pyjama päällä. Siis ainakin Tellun mielestä. Pikkutäry on touhunnut heräämisestään asti kalsareissa, kun ei kuulemma jaksa pukea päälle. Todellisuudessa äiti taisi antaa vaan väärät vaatteet eli rennot collarit ei pojalle kelpaa.

 Eiku ite-mies on viilettänyt pitkin aamua vaippasillaan pipo päässä, tossut jalassa ja sukkahousut kaulallaan. Häneltä kun jollakin keinolla tuota energiaa voisi siirtää itselleni! Miten kummassa paljon unta tarvitseva lapsi voi olla niin energinen huonon yön jälkeen toisin kuin vähemmällä pärjäävät vanhempansa? Onneksi kahvi on keksitty! Eiku ite-mies tahtoi väkisin aamupalaksi mummon tuomia pinaattilettuja eikä niitä tietenkään saanut pilkkoa. Eiku ite vain kuului kun tartuin veitseen. Laiskana lauantaina ehkä letutkin on sallittu vaikka itse en kaupasta välitä noita ostaakaan.

 Lopuksi vielä yksi joululahkavinkki. Ostin viikolla Pentikiltä pukinkonttiin juuri tulleen lasten mukin. Tämä pimeys ei tee oikeutta sille, mutta uskoisin erään pienen traktori- ja kaivinkonefanin tykkäävän tästä.
 Eikö ole aika täydellinen kun yhdessä mukissa on molemmat suosikit? Tai kummi ainakin uskoo löytäneensä täydellisen lahjan, joten toivottavasti kummipoika on jouluaattona edes hieman samaa mieltä. Sarjaan kuuluu myös lautanen, mutta se jäi nyt kauppaan odottamaan muuta juhlapäivää sillä lupasin hankkia myös pojalta puuttuvia vaatteita.

 Rentoa lauantaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti