4. joulukuuta 2014

Joulun poroja

 Tänään on askarteluvuorossa Pikkutäryn suosikki eli Petteri Punakuono. Viime vuotisen Petterin löydät täältä. Mennään taas tällä univelalla siitä mistä aita on matalin eli helpoilla ohjeilla. Ensin on vuorossa jouluinen kuppi karkeille, joulukalenterin legoille tms.
Tähän askarteluun tarvitset helpoimmillaan siis vain kynän, kertismukin ja kartonkia. Irtosilmät ja punainen nenä tuovat kuitenkin hauskuutta niin askartelemiseen kuin itse työhönkin. Yksinkertainen ohje menee näin: leikkaa kartongista sarvet ja liimaa ne. Liimaa tai piirrä silmät, nenä ja suu. Valmista tuli!

  Toinen askartelu on hieman vaativampi muttei vaadi kovin kummoisia materiaaleja. Aloitetaan siis taas kerran paperirullasta, joka litistetään ja piirretään poron sivuprofiili.
  Leikataan ylimääräiset osat irti. Sarvien alapuolella olevan osan voi myös taittaa seläksi, mutta meillä Pikkutäry tahtoi ilman. Piirretään tai liimataan silmät, nenä ja suu sekä halutessa laitetaan pieni kulkunen kaulaan.
  Meillä oli ohut silkkinauha loppunut, joten tähän tuli ihan vain lahjanarua. Ei ehkä yhtä kaunista, mutta ainakin päästiin todella pienillä materiaalikuskannuksilla tehdessämme ison joukon poroja lastenhuoneen ikkunalaudalle!

 Huomenna jatketaankin taas uusilla puuhilla :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti