19. huhtikuuta 2015

Lettulauantai

 Eilen illalla kysyttiin lapsilaumalta millä he haluaisivat saunan jälkeen herkutella. Useamman suusta tuli toive letuista, joten sellaisia sitten urakoin. Mietin olisiko litran taikina liikaa, mutta ei se ollut. Jäljelle jäi vaan muutama hassu pikkulettu!

  Yleensä teen letut myös Pikkutärylle sopiviksi. Tällä kertaa poika kuitenkin halusi ehdottomasti banaanilettuja ja muut lapset tavallisia. Siispä paistoinpa Pikkutärylle satsin omia lettuja.
 Banaaniletut
250g rahkaa
2 muussattua banaania
4 munaa
1dl jauhoja
ripaus suolaa
halutessa 1tl vaniljasokeria
 Sekoita aineet ja anna turvota noin 10 min ennen paistamista. Paista kuumalla pannulla voissa. 

Banaanilettuja olen myös tehnyt puolikkaan satsin munattomana käyttämällä ohjesääntöä 1 kananmuna= 1dl banaanisosetta. Myös Pikkutäryn annos oli tehty puolikkaasta ja siitä tuli noin 12 pientä lettua. 

 Tänään ollaankin nautittu letun jämät, käyty äänestämässä, leikitty paljon ulkona kylmyydestä huolimatta ja pidetty renkaanvaihtotalkoot. Nyt tulin pikaisesti heittämään pyykkiä koneeseen ja pistämään hirvipaistin uuniin. Arvatkaapa vaan mitä lapset tahtoisivat jälkiruuaksi? No lettuja tietysti! Saavat kuitenkin tyytyä miehen tuomaan jäätelöön, jota unohtui eilen tarjota :)

 Leppoisaa äänestyspäivää!

4 kommenttia:

  1. nam ja oi jestas mikä upea määrä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä pitkästä aikaa hyviä, mutta ei tuollainen kasa näköjään ison lapsilauman kanssa kauaa kestä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Samaa meillä tytöt (oma ja lainassa ollut) huokailivat. Hellan ääressä meinasi jo hiki tulla tuota pinoa kasatessa, mutta lasten ilmeitä katsellessa vuodatus kannatti :)

      Poista