18. toukokuuta 2015

Kohti kesälomaa kevyemmissä kengissä

 Toiseksi viimeinen viikko ennen lomaa pyörähti käyntiin. Ollaan malttamattomina odoteltu jo t-paitakelejä, mutta tiukassa tuntuu lämpimät päivät olevan. Kesäloman alkuun ei taideta mitään ihmeellistä suunnitellakaan. Odotellaan rauhassa ensin millaiseksi säät kehittyvät ja lähdetään sitten myöhemmin nauttimaan kesän lomakohteista.

 Lapsilta kysyttiin mielipidettä kesälomasta. Pienin nyt ei tietysti ymmärrä juuri koko loman päälle, mutta otettiin hänen aikaisempi lempilauseensa, mennään Muumimaailmaan mammaa katsomaan, huomioon. Pikkutäryn suurin toive on olla mökillä kalassa ja kyllähän mökillä olisikin tarkoitus viettää paljon aikaa. Kalaonnea en kyllä pysty lupaamaan, mutta sadesäillä ainakin matoja löytää ja paljon. Tellu taas kiertäisi vaikka koko maailman. Linnanmäki, Heureka, Tykkimäki ja Särkänniemi löytyivät kaikki tytön listasta. Onneksi siellä oli myös paljon kaikkea muuta pienempää kuten jätskikiskalla vierailu, joita voi helposti toteuttaa.

 Saa nähdä mitä oikeasti kesällä teemme rakkaalla mökillä touhuilemisen lisäksi. Kelalta tuli tänään tyly kirje, jossa kerrottiin hoitolisän lakkauttamisesta. Ilmeisesti miehen yrityspaprut eivät ole heitä tavoittaneet vaaditussa ajassa. Muuten hyvä, mutta en tavaamallakaan ole löytänyt saamastani paperista palautuspäivämäärää. Ehkä käynti optikolla auttaisi? Tai pitäisiköhän itseni mennä koulun penkille lukemista opettelemaan?
 Tuli kesä tai ei, kevyempiä kenkiä ainakin voi poutapäivinä käyttää. Pienin tahtoi itselleen väkisin Villervallan tennarit ja hyvin ylpeänä ja määrätietoisena kuljetti ne kassalle. Lisäksi ostin Prismasta ainoat pojille sopivat Cientat sekä Fredriksonin lippapipon. Pipo saa kyllä jäädä odottelemaan vielä päänkasvua, sillä pipo silmillä on hieman hankala juosta. Kokeiltu on! Pakkohan pipoa oli kokeilla ja poika juoksi suoraan valotolppaa päin. Sopivan kesäisen lippapipon metsästys siis jatkukoot kun viime vuotinen Lorun pipo alkaa olemaan pieni eikä heilläkään nyt näyttäisi uusia pipoja olevan.

  Nyt hetkeksi vielä lepäämään talon ollessa täysin hiljainen. Migreeni se ei meinaa millään jättää rauhaan, mutta kyllä tämä vielä iloksi taas muuttuu :) Hyvää alkanutta viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Voi saisi tosiaan kesä jo tulla :D Täälä myös kun hiukan silmä välttää niin lapset viipottaa ulkona t-paidoilla ja crokseilla :D <3
    Ja nuo teidä Tellun keslomasuunnitelmat kuulosti kyllä ihan yhtä monipuolisilta kuin meidän ,samaa vuosimallia edustavan Emilin :) Kunhan se kesä nyt vaan ensin tulisi ;)

    t.Nadja/Napsahduksia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa aika monen samaa vuosimallia olevien suunnitelmissa nuo olla :) Meillä ei Tellu edes mitenkään rakasta huvipuistolaitteita joten hieman miehen kanssa ihmeteltiin kun listalla oli kaikki jo käymämme huvipuistot. Jätskin, mökin, uimisen jne. ymmärtää kyllä helposti, vaikka nekin tuntuu kaukaisille tuulisessa sadesäässä. Ja kohta kesän tultua valitan kun on kuuma :D

      Poista
  2. Täällä ei kans kovin kesältä tunnu, sais kyllä lämpimät ilmat jo saapua.
    Nuo kelan jutut on välillä tosi utopistisia... toivottavasti selviää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Josko lämpimät ilmat tulevat kun lomakausi alkaa? Parempi tietysti pienten koululaisten kannalta ettei vielä kovin lämmin olekaan sillä luokissa saattaa lämpö nousta hyvinkin ja keskittyminen keväällä on muutenkin vaikeaa :)

      Mä oon jo niin tottunut noihin kelan yllätyksiin. Meillä kun mies on yrittäjä niin eivät itsekkään aina tiedä mitä pyytävät ja miten päättävät. Vuosi sitten piti rautalangasta vääntää ettei miehellä ole palkkatuloja vaan kaikki miehen tulot löytyy heidän vaatimista firman papereista. Silti olivat päättäneet, että kyllähän se mies nyt palkkaakin saa vaikka edes satasen kuussa.

      Poista