15. kesäkuuta 2015

Mentiin Tykkimäkeen

 Näin sateisena kesänä minua ei ole lainkaan harmittanut ettei mies välttämättä ehdi kesälomaa viettää. Pidennettyjä viikonloppuja olemme suunnitelleet säiden salliessa ja sopivien retkikohteiden löytyessä viettää. Kesän ensimmäinen retkikohde löytyi Kouvolasta; Tykkimäen huvipuisto.
Isommat lapset olivat aikaisemminkin Tykkimäessä vierailleet. Retkiseuraksi otettiin mukaan myös kummityttömme. Huvipuistorannekkeet ostimme vain lapsille pienimäistä lukuun ottamatta ja aikuisten aluemaksun kanssa selvittiin nippa nappa satasella. Toinen vaihtoehto on ostaa ranneke, jolla pääsee myös vesipuistoon, mutta ei oikein ilmat suosi ulkona polskimista.
Pienessä huvipuistossa uskaltaa maalaistytöt päästää kahdestaan isompien laitteisiin ja samalla Pikkutäryn ei tarvitse malttamattomana odottaa omiaan. Pienin pääsi tyttöjen kanssa muutamaan lasten laitteeseen ihan ilmaiseksi eli pääsi nauttimaan jäätelön syönnin lisäksi huvittelustakin. Laitevalikoima ei vedä vertoja suuremmille huvipuistoille, mutta oli juuri sopiva meille. Tytöille oli tarjolla riittävästi isompien laitteita ja Pikkutäry ei käynyt edes kaikkia lasten laitteita läpi vaan ravasi useita kertoja suosikeissaan.
Sään puolestakin reissu oli oikein onnistunut. Aurinko paistoi eikä vettä tullut tippaakaan. Olisikohan kuitenkin viimeaikaiset huonot säät vaikuttaneet kävijämäärään sillä kunnon jonoja ei ollut mihinkään laitteisiin?! Etenkin pienet lapset pääsivät juoksemaan laitteesta toiseen ja joutuivat odottamaan korkeintaan laitteen pysähtymistä.
 Laitteiden lisäksi Tykkimäestä löytyy puistoalue liukumäkineen ja kiipeilytelineineen. Pienille sopivaa liukumäkeä ei tosin ollut, mutta se ei meidän poikaa haitannut. Myös monen suosikit eli eläimet ovat taas tänään saapuneet lasten ja aikuistenkin iloksi. Tykkimäen hahmot Kusti ja Kerttu kiertelevät huvipuistoalueella ja meillä pienin olikin aivan ihmeissään; valtavia käveleviä sammakoita!
 Tällä kertaa me ruokailtiin huvipuiston ulkopuolella, mutta ruokapaikkoja Tykkimäestäkin olisi löytynyt useampi. Omien eväiden syöntiin löytyy mukavasti istumapaikkoja, mutta eihän meillä malttanut lapsista kuin pienin nauttia kunnolla eväistä. Pehmikset jälkiruuaksi sentään kelpasivat ja ennen kotimatkaa oli päästävä karkkikauppaan.
 Kotimatkalla ei ollut epäilystäkään oliko lapsilla ollut kivaa. Iloinen puheensorina täytti auton ja lapset kilpaa kertoivat mikä oli ollut kivointa, jännittävintä jne. Tyttöjä oli tainnut hieman hirvittää yhden laitteen jumittuminen hetkeksi yläilmoihin, mutta mitään kammoa eivät siitä saaneet ja oli kuulemma ollut kauniit maisemat. Mennäänkö me vielä uudestaan Tykkimäkeen? Varmasti mennään, kunhan vain nuorinkin kasvaa huvitteluikään! Siihen asti taidetaan käydä testailemassa vielä muitakin huvittelupaikkoja. Mikähän olisikaan seuraavana listalla?

2 kommenttia:

  1. Eipä oo tullut tuolla käytyä. Mua himottais mennä Muumimaailmaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä Muumimaailma on vakaassa harkinnassa mikäli nyt vaan se kunnon kesä joskus tulisi. Ellei tänäkään vuonna päästä Naantaliin asti niin ensi vuonna viimeistään kun nuorinkin ymmärtää ja touhuaa vielä entistä enemmän.

      Poista