30. tammikuuta 2016

En ole kuin äitini

 Viikolla saatoin hieman ärsyyntyä kuunnellessani autossa radiota. Ärsyynnys johtui kyllä oikeastaan eräästä tutkimuksesta, jonka mukaan kaikki naiset ovat samanlaisia äitejä kuin omansa. Itse olen aina tahtonut olla aivan kaikkea muuta kuin omani, joten mielessäni annoin tutkimukselle p:llä alkavan arvostelun ja vaihdoin kanavaa.

 Tänään koimme taas yhden hyvän erimerkin etten tosiaankaan ole laisinkaan samanlainen äitini kanssa. Muistan kuinka alle kouluikäisenä suurena Dingo-fanina ajattelin, että vielä joskus minustakin tulee yhtä kuuluisa laulaja. Erehdyinpä sanomaan sen myös ääneen äitini kuullen, joka ihanasti palautti tyttärensä maanpinnalle toteamalla: 'Ei tuolla variksen raakunnalla laulajaksi tulla'. Sen koommin en ääneen ole laulanut kuin salaa yksin ja omille lapsilleni, vaikka mieheni mielestä lauluäänessäni ei vikaa olekaan.
 Miten tämä päivä tähän laulamiseeni liittyy? Pikkutäry tänään luistelukoulun jälkeen harjoitteli monta tuntia pihalla kiekon käsittelyä. Hän aikoo maailman parhaaksi kiekkoilijaksi! Jos olisin samanlainen kuin äitini, olisin tiputtanut pojan maanpinnalle toteamalla, ettei onnettomalla mailankäsittelyllä mitään kiekkoilijaa tule. En kuitenkaan tehnyt niin vaan tietysti kannustin rakasta lastani!
 Vielä kun saataisiin pihalle oikea maali, olisi harjoittelu entistä hauskempaa :D

 Oletteko te samanlaisia äitejä kuin omanne?

4 kommenttia:

  1. Auts, mikä kommentti äidiltäsi! Onneksi et tuossa(kaan?) suhteessa siis ole äitisi kaltainen! Mun sen sijaan täytyy tunnustaa, että mä taidan olla aika samanlainen äiti kuin omani. :D Pieniä eroja tietty löytyy, mutta noin niinkuin suurimmalta osin taidan toimia samalla tavalla ja tehdä tyttöjen kanssa samankaltaisia juttuja kuin omassa lapsuudessa on tehty.

    Hyvää viikonloppua toivottelee täältä toinen Dingo-fani! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena tuo kommentti tuntui viiltävän pahalle, mutta nyt itse äitinä olen ymmärtänyt kuinka paha se oikeasti olikaan! Ja valitettavasti vastaavia kommentteja lapsuudestani riittäisi jaettavaksi vaikka kuinka.

      Vau, meillä on siis Apulannan lisäksi muutakin yhdistävää musiikin saralla :D

      Poista
  2. Oi ei - ehkä saattaisit sitten olla kuuluisa laulaja ilman tuota kommenttia! äh.. :( Luulen, että olen itse melko samanlainen äiti kuin oma äitini, mutta se on minusta pikemminkin hyvä asia. Olen aina ihaillut äitiäni ja hänen taitojaan lasten kanssa. Huomaan tosi usein vaikeissa tilanteissa miettiväni mitäköhän äitini tekisi jos hän olisi minun kengissä..

    Oikein ihanaa lauantai-iltaa <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa lauantaita ja viikonloppua teillekin♥ Mä täällä kyllä toisinaan poen huonoa omaatuntoa ajatuksistani äitiäni kohtaan ja salaa toivon, että pystyn itse jättämään lapsiini positiivisen kuvan sekä edes jotain rakennusaineita tueksi heidän vanhemmuudelleen.

      Poista