13. helmikuuta 2016

Vanhemmilta pääsy kielletty ja poikien uudet Rodinit

 Tänään jäähallilta ulos astuessamme paistoi ihanasti aurinko. Ajattelin kuinka ihanaa onkaan päästä tänään kuvauspuuhiin, sillä useampi postaus odottaisi kuvia. Arvatkaa vaan millainen säätila meillä kaupan kautta kotiin päästyämme vallitsi? Tuttu pimeys ja sade, joka sentään tuli vaihteeksi räntämuodossa. Kirosin koko todella pimeän asuntomme ja suuntasin lasten kanssa metsään purkamaan kiukkuani.

 Metsässä lapset aloittivat majaleikin. Aikuinen näkisi vain ehkä pari mäntyä ja kuusen oksineen, mutta lapset huomasivat heti täydellisen majan. Tähän majaan he pystyivätkin hyvin piiloutumaan omiin puuhiinsa, sillä aikuisilta majaan oli tiukasti pääsy kielletty. Evästä sentään sain havuoven välistä antaa :D
 Metsälenkin jälkeen päätin myös vihdoin pimeydestä huolimatta esitellä meille kotiutuneet Mini Rodinit, sillä valoisaa päivää täällä saa näillä näkymin odottaa vielä pitkälle ensi viikkoon. Sovituskuvia ei nyt ole. Odotetaan Onnin hieman kasvavan, ikiliikkumisvaiheen rauhoittuvan ja kevätauringon ilmaantumista. Onnille kuitenkin tuli hankittua Pico koossa 92/98 sekä peruspaita samaisessa koossa. Jälkikäteen olen harmitellut, etten hiiriä hankalan koon takia tilannut. Toivottavasti lähempänä kesää olisi jossakin vielä vaikkapa t-paitaa jäljellä:)
 Pikkutäry sai t-paidan. Tilatessa vain kävi pieni ajatuskatkos ja tämä tuli tilattua Onnin värissä, vaikka Pikkutäry olisi enemmän tykännyt vihreästä. Ihan ok oli kuitenkin saajan kommentti eli käyttöön ja tarpeeseen tuli tämä ostos :)
 Nämä meidän vaatteet tilasin Pikkuotuksesta potien hieman huonoa omatuntoa. Olin viime syksynä saanut hyvityksenä pienen alekoodin ja monta kertaa oli sen kanssa pitänyt jotain pientä tilata. Mielelläni suosin suomalaisia pienyrittäjiä ja tosiaan hetken kamppailin itseni kanssa tilaanko ainakaan mitään uutuustakkia tuolla alekoodilla. Paketti oli kuitenkin jo tilauksesta seuraavana iltana kotona lasten avattavana. Huippunopeaa toimintaa sanon minä ja palaan varmasti ostoksille jatkossakin :)

 Nyt riennän ennen migreenin iskemistä (selvisipäs miksi aamupäivällä niin kiukuttikin) saunan kautta unten maille. Lystikkäämpää lauantai-iltaa muille!

4 kommenttia:

  1. Meillä on kans pico minille, mahtuu onneksi viime keväinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli ikään kuin pakko tilata, kun isommilla on sopivat ja Onni on orpona ilman. Nyt pääsee sitten kolmen värisuora liikenteeseen :D

      Poista
  2. Hahaa! :D En kestä.. samoilla linjoilla täälläkin! Meillä tuli tuo samainen takki meidän 4-vuotiaalle. Sitten kummalekin pojalle myös tuo dino-paita (kummallekin omat värit) ja neliapilacolleget! Meidän paketti on postissa oottelemassa, että kerkeisi hakemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tiedätkö mitä? Mä ajattelin niitä apilapaitojakin, mutta en tosiaan viitsinyt tällä kertaa satsata kun pojat ovat harmillisesti niiden kokojen välissä.

      Poista