15. joulukuuta 2016

15. luukku

 Tänään vuorossa on joulukalenterin toinen vieraspostaus. Tämän luukun on teidän iloksenne laatinut Oranssia-blogin Veera. Kiitos ihanainen, kun lähdit mukaan♥ Sen pidemmittä puheitta annan vuoron vierailijalle :)


Oletko huomannut, että joskus asiat jäävät puolivalmiiksi, silmä tottuu ja lopulta unohtaa, että asialle piti mitään tehdäkään?

Ulko-ovessamme on roikkunut kranssi rusetilla ja helmillä jo pian kolmen vuoden ajan - alunperin kranssissa oli myös käpyjä ja puolukanvarpujakin, mutta ne karisivat heti ensimetreillä pois. Suunnittelin tuunaavani kranssin kuntoon kevääksi, sitten kesäksi ja lopulta kävi mielessä syyslehtinen kranssi. Mikään suunnitelmista ei koskaan toteutunut ja kyllähän helmet ja rusetti näyttivät ihan kivoilta sellaisenaankin.

Tänä vuonna olen ollut joulun suhteen ajoissa ja blogissa onkin vietetty STRESSITÖNTÄ JOULUA jo marraskuun alusta lähtien. Jouluinnostuksissani päädyin tuunaamaan kranssinkin kuntoon ja puolessa tunnissa oli tehty homma, joka on odottanut parisen vuotta.

Ensin ajattelin, että olinpa ollut saamaton - eihän tämä ollut homma eikä mikään! Vaikka taistelu kuumaliiman kanssa oli yhtä tuskallista kuin ennenkin ja havujen kiinnittämiseen käytetty siima ärsyttävän liukasta, olisi puolen tunnin työn voinut tehdä jo paljon aikaisemmin.

Mutta eihän sitä olisi voinut.

Ilman inspiraatiota ja ideaa on vaikea saada aikaiseksi mitään luovaa. Kun arki on hektistä, väsymys riipaisevaa ja oma-aika vähäistä, ei kaikkea ehdi, pysty tai huomaa tehdä. On ihan ok, että ovikranssi odotti vuoroaan (kuten on muuten odottanut aika moni muukin juttu).

Uskon, että monille asioille on oma aikansa. Tämän kranssin oli tarkoitus valmistua vasta nyt, samoin kuin esimerkiksi SYKSYISET VILLASUKKANI tai PÖYDÄN TUUNAUS toteutuivat vasta tänä vuonna, vaikka ne kävivät mielessä jo monesti aikaisemmin.

Niin jouluna kuin muulloinkin rohkaisen ihmisiä tekemään asioita, jotka tuntuvat itsestä hyviltä. Et ehkä ehdi tehdä kaikkia kivoja juttuja, mutta tee sellaisia, jotka voit sovittaa tämänhetkiseen elämääsi ja arkeesi. Tilanteet muuttuvat, lapset kasvavat, sinä kasvat ja jonain päivänä löydät aikaa ja inspiraatiota asioihin, jotka nyt tuntuvat mahdottomilta.

Älä stressaa, kaikkea ei tarvitse saada tehtyä just nyt ja heti. :)

Jos muuten innostuit tekemään joulukranssin, niin se on oikein näppärä sijoituskohde vanhoille mausteille! Appelsiinien kuivaaminen on myös helppoa ja löydät siihen ohjeet TÄÄLTÄ.

Hyvää joulunodotusta sinulle ja tulehan kurkkaamaan ORANSSIA, kun ehdit! :)

4 kommenttia:

  1. Ihana kranssi! Olen joskus tehnyt kuivatuista appelsiininviipaleista joulukuusenkoristeita mutta ne sopivat kauniisti myös tällaiseen kranssiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa itsekin ihailin, kun Veera tämän postauksen mulle laittoi! Meillä olisi ohjelmassa vielä leikkimökin kranssin teko ja mietin, että nuo kuivatut appelsiinithan voisi olla siinä lasten mielestä kivoja :)

      Poista
  2. Oli kiva päästä vierailemaan! :) Mulla on selvästi epäonnea näiden kranssien kanssa, sillä tämäkään ei toiminut ihan odotetusti - nyt kostean, lämpimämmän ilman myötä appelsiinit ovat pehmenneet ja osittain irronneet liimauksesta. Pakkasella ne pysyivät mainiosti! Taidan pyöräyttää niihin hieman lankaa ympärille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mahtavaa saada sinut vieraaksi♥ Mulla on kranssien kanssa ollut myös epäonnea ja sen vuoksi ehkä leikkimökkiin on uusi yhä edelleen tekemättä :)

      Poista