26. kesäkuuta 2017

Meidän juhannus kuvina

 Viime vuonna meillä vietettiin hieman erilaista, mutta silti hyvän mielen juhannusta kotona potien vesirokkoa ja flunssaa. Tänä vuonna meidän olikin tarkoitus viettää pidennettyä juhannusta mökillä. Ensin pidennys typistyi miehen töiden vuoksi täältä loppupäästä ja lopulta juhannuksen ollessa jo ovella samaisesta syystä yli vuorokaudella alkupäästä. Muitakin epäonnistumisia ja kommelluksia juhannuksen aikaan mahtui, mutta sellaistahan elämä on. Kun keskittyy vain niihin mukaviin ja hyviin asioihin, ei huonoja pian enää muistakaan :)
 Millaisia mukavia muistoja meille tästä juhannuksesta sitten jääkään? Tervetuloa katselemaan niitä hetkiä kuvien kautta!

Risujen kasausta....
...kokoksi. Koska kaivurikuski olikin levittänyt rantahiekan pihalle, lapset ahkeroivat meille upean kokon alueelle, jossa piti olla iso biitsi. Mökin puutelistaan siis kirjattiin ainakin kasetillinen rantahiekkaa ja järeämpää ainesta piha-alueelle. Jälkimmäisen vaihtoehtona toki myös sisätilojen erittäin innokas siivoaja käy!

 Grillaamista hajoamispisteessä olevalla grillillä. Pojat veti kyllä ruokaa siihen tahtiin, että mahtavan hyvää oli :D Ja olihan tuo, vaikka sen valmistuminen tällä pienellä kapistuksella suurelle joukolle hieman kestikin :)
 Itse tehdyn upean juhannuskokon ihastelua. Kuvien oton aikana kokko paloi hieman liian vauhdilla, mutta ehtivät lapset ihastelemaan kokkoaan myös Muumi-kuohuvaa nauttien ja pitämään kokon palamassa muita lähialueen kokkoja kauemmin.

Saunomista ihanissa löylyissä ihan yksin järvimaisemaa ihastellen. Äidin rentouttavaa omaa aikaa♥

Valtavasti uimista. Lapsia ei näyttänyt kolea juhannussää palelevan, vaikka itseäni palelsi jo pelkkä ajatuskin veteen pulahtamisesta!

Maisemien ihastelua yöttömänä yönä. Ensi kesänä myös pienin pääsee näkemään nämä ihanat maisemat♥

Lepo- ja evästaukoja järven menoa katsellen. Poikien mieleen olivat tietysti moottoriveneet ja kaikki ihastelivat kilpaa pieniä pörröisiä lokinpoikia, vaikka muuten ei lokeista niin välitetäkään :D

Leikkihetkiä, pelailua ja lukutuokioita sisällä....
 ... ja villimpää menoa ulkona. Sadetta ei onneksi juuri saatu niskaan, vaikka aurinko usein pilven taakse verhoutuikin :)

Lukuisia kahvihetkiä rantaterassilla.


 Millaisia juhannusmuistoja sinä talletit mielesi sopukoihin?



8 kommenttia:

  1. Huikean korkea kokko kasausvaiheessa! Mahtoi olla kiva räiske :)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mahtava! Tosin kuivat risut vain paloivat harmittavan vauhdilla, mutta saatiinpahan ihastella upeaa kokkoa ahkerien lasten toimesta :)

      Poista
  2. Kivalta näyttivät teidän juhannuskuvat :) Itsellä jäi kokko tänä vuonna näkemättä, kun väsymys iski reissun jälkeen voiton ja tuli mentyä aikaisin nukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Meillä oli kyllä kiva juhannuskin :) Teillä taas olikin varmasti paljon muita mahtavia hetkiä takana!

      Poista
  3. Ihania kuvia! Kyllähän noita kömmähdyksiä aina sattuu, mutta pitääkin keskittyä siihen olennaiseen: eli yhdessäoloon ja iloon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Yhdessäoloa ja naurua ei kyllä mikään voita!

      Poista
  4. Mahtavan korkea kokkokasa ja ihanan rento meininki teillä ollut. Meillä oli kokkopuut niin märkiä, että jätettiin suosiolla odottamaan ensi vuotta - tai sitten poltetaan syksymmällä tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rennosti omalla painollaan pyritään menemään, vaikka joskus raskaushormonit hieman asiaa hankaloittavatkin :D Syksyn pimetessähän kokko on entistä upeampi!

      Poista