26. heinäkuuta 2017

Raskaus saa näkyä!

 Varmastikin moni raskaana ollut on joskus saanut kuulla kommentteja raskausvatsastaan. Toisinaan tuntuu odottajan olevan yleistä riistaa, jota saa vapaasti koskea ja arvostella. Milloin odottajan maha on ihanan pieni ja milloin taas raskaana oleva saa vastata kysymykseen onko aivan varma sikiöiden määrästä tai lasketusta ajasta.

Kiinnitin jo huomattavasti ennen omaa raskautumistani huomiota siihen, kuinka ainakin julkisuudessa ihaillaan julkkisten pieniä raskausvatsoja. Toisaalta todellisuudessahan kaikki Hollywood-tähdet eivät edes ole itse raskaana laisinkaan vaan käyttävät vartalonsa pilaantumisen pelossa sijaissynnyttäjää ja feikkivatsaa. Kuitenkin maailmalta on selvästi levinnyt tänne Suomeenkin jo joidenkin joukkoon ihanne pienestä raskausmahasta.
 Raskauden aikana on toki hienoa jos pystyy pitämään vanhoista liikuntatottumuksistaan kiinni ja sikiön kasvullekin äidin terveellinen sekä monipuolinen ruokavalio on vain hyvästä. Enää liikkumisen mukavuus ei selvästikään voi olla myöskään odotusajan vaatetuksesta kiinni, sillä monissa paikoissa olen nähnyt yllättävän laajankin odottajan treenivaatemalliston.

 Nykyään yhä useammat raskaana olevat taitavat kuitenkin treenata myös pitääkseen itsensä mahdollisimman pieninä ja raskauskilot poissa. Keskustelupalstoilta yms. voikin jo löytää kauhisteluja kuinka 5kg raskauskiloja on ihan hirveä määrä eli mitä lähempänä nollaa sen parempi. Siis vaikka vastasyntynyt vauvakin on jo sen n. 3kg ja istukka, lapsivesi, verivolyymin kasvu yms. siihen päälle!
 Sain eräänä päivänä myös itse vastata kysymykseen tiesinkö, ettei nykyään kuulu oikeasti syödä kahden edestä. Tuo kysymys yllätti minut täysin enkä oikein osannut änkyttää vastaukseksi mitään muuta kuin 'joo'. Rakastan omaa raskausvatsaani ja silittelemme miehen kanssa sitä kilpaa. Kyllä, se ei ole mikään pienen pieni, muttei sen kuulu nyt ollakaan. Vatsani uumenissa kasvaa ja potkuttelee pienen pieni ihme! Meidän rakas lapsemme♥

Vaikka mahallani on kokoa, olen oikeastaan enemmän huolissani painoni nousemattomuudesta. Tiedän joidenkin olevan kateellinen vain muutaman kilon painonnousustani, mutta pahoinvointi seuralaisena en voi kun miettiä saako lapseni kadonneesta ruokahalustani huolimatta tarpeeksi eväitä kasvamiseensa. Raskausaikana etusijalla pitäisikin olla vauvan hyvinvointi eikä äidin ulkonäkö tai kilot.
 Mielestäni raskaus siis saa ja kuuluukin näkyä! Toisilla vatsa kasvaa luonnostaan enemmän ja toisilla vähemmän, joten miksi emme ylpeydellä kantaisi omaamme sellaisena kuin se on? Niitä kilojakin tulee jokaiselle ihan oma määränsä, mutta eivät ne suuretkaan lukemat automaattisesti tarkoita piloille mennyttä vartaloa!

 Kaikki, myös ennen niin aktiiviset, odottajat eivät välttämättä pysty raskausaikana liikkumaan tai syömään kuten ennen. Raskaudessa kun jos jonkinlainen vaiva on mahdollinen, mutta silti äidin keho tekee aivan uskomatonta työtä kasvattaessaan uutta ihmisen alkua. Äidin tehtävänä on kuunnella kehonsa viestejä ja tarvittaessa muistaa myös levätä. Ja mitä tulee vatsan kasvaessa raskausarpiin voin kokemuksesta todeta, ettei edes ahkera rasvaaminen välttämättä niiden tuloa estä. Omat arpeni kannan ylpeydellä muistoina ajoista jolloin sain kasvattaa uusia ihmeitä.

 Nautitaan siis raskausvatsoistamme juuri sellaisina kuin ne ovat ja unohdetaan muiden ilkeät kommentit! Stressi ei ole hyväksi vauvalle ja rennolla asenteella odotuskin on paljon nautinnollisempaa. Oikeasti, ei meidän tarvitse olla entisissä mitoissa heti synnäriltä poistuessamme. Raskaus on loppujen lopuksi niin kovin lyhyt hetki ihmisen elämässä, ettei sitä kannata käyttää puntarin vahtimiseen.

8 kommenttia:

  1. Kirjoitin juuri omaan blogiini täysin samasta aiheesta! Kiitos ajankohtaisesta postauksesta. Olen ihan samoilla linjoilla kanssasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hauska sattuma! Täytyykin käydä lukemassa myös sinun kirjoituksesi :)

      Poista
  2. Olen täysin samaa mieltä! Ja ihana masu sinulla :) Omat raskauteni ovat kummatkin näkynyt. (tosin vähän liian aikaisin toisen kanssa kuin olisin toivonut).. Olen kuitenkin aina ollut ylpeä vatsastani ja kummankin raskauden ekstra-kilot katosivat pikkuhiljaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Mäkin tykkään siitä hirveästi :D Tosin kuulun myös niihin, joilla maha pullottaa jo lähes ennen plussatestiä, joka ei sitten kodin ulkopuolella liikkuessa niin ihana juttu olekaan! Itselläni loput raskauskilot häipyvät yleensä vasta imetyksen päätyttyä, mutta mikäs kiire niillä onkaan :)

      Poista
  3. Niiin iiiihana masu sulla.♥ Ja todellakin, raskaus saa todellakin näkyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos♥ Mä täällä jo yks ilta lähes itkin kun mietin, että suurin osa raskaudesta on jo takana päin ja pian tulee aika, jolloin tätä masua ei enää ole :D

      Poista
  4. Ihana masu ja postaus täyttä asiaa! :)
    http://viivyvierellain.blogspot.fi/

    VastaaPoista