7. elokuuta 2017

Valmiina kouluun

 Tuntuu kuin kesäloma olisi vasta alkanut, vaikka todellisuudessa se vilahti jo vauhdilla ohitse. Jo muutaman päivän päästä meillä olisi hiljalleen aika palailla taas koulun rytmittämään arkeen. Näiden raskaushormonien kanssa en vielä halua edes ajatella kuinka tunteikas aamu pojan ensimmäisestä kouluaamusta tuleekaan :D
 Ensimmäisen luokan aloitus on lapselle iso juttu. Pitkään meidän tuleva koululainen oli kuitenkin sitä mieltä, ettei tarvitse kouluun uutta reppua tai muitakaan tarvikkeita uutta kansiota lukuun ottamatta. Eskarissa olleet tarvikkeet olisivatkin menneet täysin, etenkin kun poika niistä itsekin kovasti tykkää. Pikkutäryn täti halusi viedä pojan perinteensä mukaan kuitenkin hieman kaupoille koulutarvikevalikoimaa katsomaan ja niinhän sieltä kotiutui kansion ja teroittimen lisäksi sittenkin uusi reppukin.

 Nyt uusi hieno reppu odottaakin pakattuna ensimmäistä kouluaamua. Sisältä löytyy kansion ja penaalin lisäksi kesän kotiläksyt sekä sisäkengät pitämään sukat kuivina koulun käytävillä. Sisäliikuntaa varten oleva jumppapussi saa toivottavasti odottaa vielä pitkälle syksyyn vaatekaapissa.
 Myös perheen toinen koululainen sai hieman uutta, sillä edellisen repun pohjasta alkoi paistamaan jo päivä läpi. Uusi reppu onkin tosi kaunis ja sai kaverikseen hyvällä alella löydetyt kengätkin. Harmi, etteivät ihan ole omaan jalkaani sopivat, sillä muuten saattaisin vaikka lainaillakin näitä piristystä kaivatessani :D

 Me olemme siis valmiina koulun alkuun, entäs te?

4 kommenttia:

  1. Muistan kun itse aloitin ala-asteen vuonna 2005. Nukuin yöt koulureppu vierelläni ja odotin vain, koska pääsen kouluun :D Ja olihan se jännä päivä, muistan vieläkin, että ruoaksi oli jauhelihakeittoa sekä ruisleipää kurkkuviipaleilla!

    https://nauruaitkua.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskoja muistoja! Itse muistan kyllä sen jännityksen ja My little pony-repun, mutta ruuasta ei kyllä ole mitään havaintoa :D

      Poista
  2. Ihanat reput! :) Meillä hankittiin vain uusi juomapullo ja uusi kansio. Meidän esikoinen ei halunnut uutta reppua, vaan halusi käyttää samaa jota on käyttänyt jo muutaman vuoden päivähoidossa. Hienointa on, ettei hänen tarvitse enää jakaa reppua veljensä kanssa.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin mukavaa, jos vanha reppu miellyttää vuodesta toiseen :) Mitä sitä hyvää vaihtamaan, etenkään jos repun saa kokonaan omaan käyttöön :D

      Poista