8. joulukuuta 2017

Muistathan nämä ja pikakuulumiset

 Blogissa on viime päivinä ollut sen verran tohinaa, että ajattelin hieman muistutella teitä. Huomasithan Fuko Tabs-tuotepaketin arvonnan? Siihen ehtii osallistumaan vielä tänään täällä. Lisäksi Aveoshopin alekoodi on voimassa tämän viikon ja tuon alekoodin löydät täältä.  Kannattaa myös kurkata eilinen ja tämän päiväinen kalenteriluukku, ellet ole sitä vielä tehnyt ;)

 Ajattelin vielä syksyllä, että tänä jouluna meillä on kaikki ajoissa valmiina. Joo, ehkä unissa onkin :D Täällä siis kaivattaisiin muutamaa lisätuntia vuorokauteen, että olisi aikaa omillekin jutuille. Nyt tuntuu myös olevan tautia liikkeellä oikein urakalla ja taas nuhaisen vauvan kanssa en juurikaan ole mitään aikaan saanut. Joulukortitkin tilasin hieman myöhässä, mutta laitetaan tarvittaessa ykköspostiin sitten. Ehkä tämä kuvastaakin sitä asennetta, jolla kohti joulua mennään eli siis rennosti. Tulee se joulu stressaamattakin ja mitä sitten, ellei kaikkea saa tehtyä?!
 Joulun alla tuntuu olevan ohjelmaakin ihan väsyttämiseen asti. On ihania joulujuhlia, pikkujouluja ja synttäreitä, piparinleivontatalkoita, vanhempien kahvihetkeä ja ties mitä muuta. Mistään noista en luopuisi, mutta joka päiväisen lentämisen jälkeen itsenäisyyspäivänä kaipasin vain rauhaa. Niinpä jätettiin muutamat kyläilyt tekemättä ja juhlittiin ihan vaan omassa rauhassa kotona. Askarreltiin siniristilippuja, ulkoiltiin nauttien kauniista luonnostamme, syötiin hyvää ruokaa sekä herkkuja ja oltiin vain kaikessa rauhassa ajan kanssa. Kylläpä olikin ihanaa!

 Lapset ovat jo ihan joulufiiliksissä ja ihanana triona laulelevat joululauluja pikkuiselle. Tontut ovat öisin olleet liikkeellä jättäen lapsille jouluisia yllätyksiä, vaikkei Onni tonttuoven edessä viettämästään runsaasta ajasta huolimatta ole vielä tontun puheille päässytkään. Pikkuinen taas on ihan ihmeissään valoista, koristeista sekä punaisista lakeista ja osaa poikien mielestä aivan selvästi sanoa jouluuuu. Meidän oma pieni joulutonttumme♥

 Mitä sinulle kuuluu näin joulun alla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti