22. helmikuuta 2018

Hiihtolomalle mars!

 Enää yksi koulupäivä ja talo täyttyy lomalaisista! Emme tänäkään vuonna miehen töiden vuoksi lähde reissuun, mutta päiväretkiä saatamme kyllä tilanteen salliessa tehdä. Kokosimme perinteisen hiihtolomaviikon toivelistan, jossa jokainen sai äänensä kuuluviin.
Hiihtoloman aikana ainakin yksi meistä aikoo:
♥ Käydä uimassa
♥ Hiihtää paljon
♥ Paistaa makkaraa nuotiolla
♥ Mennä pilkille
♥ Maistella sormiaan
♥ Luistella paljon
♥ Tehdä itse pizzaa
♥ Käydä yökylässä
♥ Juoda kuumaa herkkukaakaota
♥ Lentää avaruusraketilla kuuhun
♥ Tehdä metsäretken
♥ Höpöttää teltassa parhaan kaverin kanssa koko yön
♥ Leipoa kakun
♥ Pyöriä mäkeä alas
♥ Tehdä lumilinnan
♥ Nukkua pitkään
♥ Pelata lautapelejä
 Tämän listan avulla ei luulisi kotioloissakaan lomasta tulevan tylsä! Alkuviikoksi on luvattuna kyllä kovia pakkasia, mutta eihöhän ulkosalla oikein pukeutuneena kuitenkin tarkene liikkua ja olihan suunnitelmissa hauskoja sisäpuuhiakin :)

 Millaisia hiihtoloman puuhia teidän perheellänne on?

20. helmikuuta 2018

Olisiko jo kiinteiden aika?

 Jo ensimmäisellä lastenneuvolakäynnillä keskustelimme imetyksen sujuvuuden lisäksi aiheesta laajemminkin ja täysimetyksen kohdalla sivusimme kiinteiden aloitusikää. Silloin tuo 4-6kk:n ikä tuntui niin kovin kaukaiselle vielä, joten isompien lasten kanssa oppineena totesin menevämme sen mukaan mikä niin itsestä kuin vauvastakin hyvälle tuntuisi.

 Hyvälle tuo imetys onkin tähän asti tuntunut. Maitoa riittää yhä todella hyvin eikä itseäni ahdista, vaikkei pikkuinen pullon päälle mitään ymmärräkään. Välillä on päiviä, jolloin toimin pikkuisen tuttina aamusta iltaan, mutta niistäkin päivistä olemme selvinneet rennolla asenteella.
3kk:n neuvolakäynnillä kävimme ajatuksia kiinteiden aloituksesta läpi uudelleen ja 4kk:n iässä sijainen lähes työnsi laskeneen painon vuoksi lusikan suuhun. Itse luotin kuitenkin yhä omaan vaistooni; maitoa suihkusi entiseen malliin, vauva oli tyytyväinen ja nukkui yönsä normaalisti sekä ennen kaikkea vaippoja kului päivässä riittävästi. Jatkuvasti kääntyilevä, möyrivä ja hyppivä vauva nyt vain kulutti enemmän kuin täysin paikoillaan makaava, joten painon pienoinen putoaminen suhteessa pituuteen oli kai luonnollista?

  Nyt pikkuinen on jo 5kk ja vaikka imetys yhä tuntuu riittävän, olen miettinyt olisiko jo aika siirtyä maistelemaan myös kiinteitä? Täysimetyshän riittää terveen ja normaalipainoisen ainoaksi ravinnontarpeeksi noin puolivuotiaaksi asti. Kiinteisiin tutustuttaessa maito on yhä pääasiallinen ravinnonlähde eli imetyksen jälkeen ei suuria määriä kiinteitä edes pikkuiseen mahaan mahdu. Kestää siis oma aikansa ennen kuin kiinteistä tulee se pääasiallinen ravinnonlähde.
 Miksi ihmeessä aloin pohtimaan tätä asiaa juuri nyt? Olen viime aikoina tehnyt paljon huomioita pikkuisesta ruokailuun liittyen. Hän osoittaa nyt valtavaa kiinnostusta muiden syömisiä kohtaan. Pieni käsi yrittää jatkuvasti päästä nappaamaan makupaloja tai yrittää vetää mukia huulilleen. Lapsen luontaisen kiinnostuksen herääminen kannattaa mielestäni aina käyttää hyödyksi! Lisäksi pikkuinen on oppinut jo pinsettiotteen, jota pienillä makupaloilla olisi varsin mukava treenata.

 Ehkä suurin pähkäily kiinteiden aloituksessa onkin millä tavalla pikkuinen tulee syömään. Isommat ovat olleet osittain karkeilla soseilla ja osittain sormiruokailleet, mutta pitäisikö pikkuisen kanssa kokeilla pelkästään sormiruokailua? Olenko henkisesti valmis siihen sotkun määrään vai olisiko helpompaa vain työntää aluksi lusikkaa suuhun? Kunhan löydän vastaukset näihin pohdintoihin pääsemme pikkuisen kanssa tutustumaan makujen maailmaan!

 Missä iässä lapsesi on aloittanut kiinteiden maistelun? Oletko suosinut soseita vai sormiruokailua?

15. helmikuuta 2018

Arkisia kuvia

 Miehen sanoja lainatakseni kännykkäni hukkuu kuviin. Ne on niitä arkisia kuvia, joita kaiken kiireen ja hälinän keskellä tulee pikaisesti sen enempää miettimättä otettua. Kuvia, jotka napataan usein hetken mielijohteesta tai silloin, kun kamera ei ole saatavilla tai tilanne olisi hetkessä ohi. Jotkin näistä kuvista saattavat läpäistä insta-seulani, mutta yleensä nuo kuvat ovat piristykseksi miehelle töihin tai omaksi iloksi napsittuja.

 Lapsiparkki-blogin ihana Såfin haastoi jakamaan seitsemän arkista kuvaa. Tältä ne näyttävät!
 Ystävänpäivänä ilahdutettiin lähipiiriä kuvaviesteillä. Nämä kaksi innostuivatkin hassuttelemaan ilmapallolla oikein kunnolla♥
  Voitin kerrankin arvonnassa! Pikkuinen ja suloinen kummilapsemme saivat ihanat juhlamallin Ainun ensipuput. Pikkuisen pupu piti toki heti maistella omaksi :D
 Mies toi piristykseksi kaupasta Vauva-lehden, mutta oliko se äidille vai pikkuiselle? Kannen kuva oli ainakin pienimmän ihailun kohteena ja sai osakseen suloista jutustelua.
 Leivoimme pullaa oikein urakalla ja lapset saivatkin tehdä itse omat laskiaispullansa. Tässä pojan gluteeniton versio, jonka täytteenä herkullista nutella-kermavaahtoa ja banaania.
 'Äiti ota tästä kuva iskälle!'. Etenkin Onni on kova lähettelemään kuvaterveisiä jokaisesta puuhastaan. Poikien lempipuuhiin kuuluukin Legoleikit ja tällä kertaa työn alla oli paloasema.
 Joskus on hauskaa katsella myös miltä vuosi sitten on näyttänyt. Tässä viime viikolla yhden päivän aikana kertynyttä saalista, mutta onneksi oli pakkaslunta!
Onni näki kaupassa jotain todella mahtavaa ja siitä se kelkkakuume sitten iski. Iskälle lähetettiin taas ostoslistaa, mutta vielä ei ole moottorikelkkaa pihasta löytynyt :D

 Meidän arkisia kuvia voit seurata myös instassa (@kotiaidinelamaa) . Miltä sinun arkesi näyttää kuvina?

7. helmikuuta 2018

Taianomainen unikarhu

 Raskausaikana mietin usein millainen nukkuja pikkuisesta tulisikaan, tuntuihan hän olevan mahassakin aina liikkeessä. Kahden lähes vuorokauden ympäri valvoneen pojan jälkeen olin valmistautunut valvomaan seuraavat vuodet tämänkin vauvan kanssa. Rakentelin mieleeni jo toimintasuunnitelmia huonojen öiden varalle ja mietin millä tavoin voisimme edes hieman yrittää parantaa nukkumista.

  Pikkuisen unenlahjoissa ei kuitenkaan ole ollut valittamista koliikkia lukuun ottamatta. Vaikka koliikki tuntuikin isompiin poikiin verrattuna helpolle nakille, halusin tehdä kaikkeni pikkuisen olon parantamiseksi. Niinpä hetken pohdinnan jälkeen päätin lyödä rahat tiskiin ja tilasin meille Whisbear unikarhun, jonka äänisensorista kuuluu vauvan itkiessä valkoista kohinaa.
 Mies haki seuraavana päivänä paketin postista ja huvittuneena katseli kaivaessani unikarhua laatikosta pois. Olin kyllä itsekin epäileväinen voisiko tuo Whisbear oikeasti toimia, mutta mies muisti keskustelumme kevään Lapsimessuilta. Hän oli jo valmis myymään vetoa, ettei nalle tosiaankaan tulisi toimimaan vaan olisi yksi keino muiden joukosta saada tuoreilta vanhemmilta rahat pois. Isommat lapset ihastuivat unikarhuun oitis ja  nalle sai nimekseen Wille. Tutustumisen jälkeen laitoin Willen humisemaan ja hetken päästä vauva rauhoittui yöunilleen! Katsahdimme miehen kanssa toisiamme ja totesimme yhteen ääneen: 'Sattumaa!'

  Seuraavana iltana Wille kohisi Pikkuisen sängyssä nukkumaan mennessämme ja kävimme miehen kanssa seuraavanlaisen keskustelun:
M: Ärsyttää toi kohina!
N: Sammutanko sen?
M: No et! Sehän toimii!
Niin, Wille ei ollutkaan huijausta vaan toden totta sen kohina toimii! Toki eihän unikarhu mikään ihmeparantaja ole, joka veisi pikkuisen mahanväänteet pois. Kohdun äänimaailmaa muistuttava valkoinen kohina vaan rentouttaa sekä rauhoittaa lasta ja auttaa siten nukahtamaan.
  Yöunien lisäksi ymmärsin pian myös, ettei Pikkuinen vihaa vaunukoppaa / paikoillaan olevia vaunuja tai ole liian pirteä päiväunille. Mahavaivojen vuoksi hänellä oli vain vaikea nukkua pitempiä pätkiä! Wille onkin auttanut myös takaamaan pikkuiselle tarpeeksi pitkät päiväunet ja nyt päiväunilta herää aurinkoinen hymypoika. Suojaisan vaunukopan sisällä ei kovemmillakaan pakkasilla ole sisäilma mennyt pakkasen puolelle, joten olen uskaltanut unikarhun mukaan pakata. Onhan äänisensorikin vielä hyvin suojassa Whisbearin sisällä.

 Olemme Willestä aivan innoissamme ja monet ystävämme ovatkin meillä käydessään saaneet esittelyn tästä ihmeestä. Harmi, etten vastaaviin ollut törmännyt jo poikien vauva-aikoina. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä olisiko samalla lailla apua heille tuonut. Jos itse mietit nyt auttaisiko Whisbear vauvaasikin nukkumaan, kokeile tuottaa valkoista kohinaa itse laittamalla esim. hiustenkuivaajan päälle, mutta ei tietenkään vauvaan päin puhaltamaan. Mikäli vauva rauhoittuu, on hyvin todennäköistä myös unikarhun auttavan.
 Onko Whisbear sulle tuttu? Millaisia kokemuksia uninallesta muilla on?

5. helmikuuta 2018

Gluteenittomat Runebergin tortut

 Lapset rakastavat leipomista, joten täytyihän meidän tehdä satsi Runebergin torttuja, vaikka vadelmahilloa ei kaapista löytynytkään. Korvasimme vadelman omenahillolla, joka itse asiassa on alkuperäisessäkin reseptissä ilmeisesti ollut.
 Gluteenittomat Runebergin tortut
200g voita
½ dl sokeria
1dl fariinisokeria
ripaus vaniljasokeria
2dl jauhoja
80g mantelijauhetta 
2dl piparinmuruja
hieman kardemummaa
2 munaa
1½ tl leivinjauhetta
reilu ½ dl kermaa

Päälle:
hilloa
1dl tomusokeria
noin 2tl sitruunamehua tai vettä

 Vaahdota voi ja sokerit. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää jauhot ja kerma. Paista 200 asteessa noin 15min.

 Tortut voi kostuttaa lasten makuun paremmin sopivalla vesi-sokeriseoksella, mutta me laitoimme ennen paistamista torttujen sisään omenasosetta, joka riitti kostuttamaan leivonnaiset loistavasti. Perusversion saat korvaamalla gluteenittomat tuotteet tavallisilla. Piparinmurut voi myös korvata korppujauhoilla.
 Maukasta Runebergin päivää!

4. helmikuuta 2018

Mielikuvia bloggaamisesta

 Joskus on viisautta olla vaan hiljaa. Flunssan kourissa pää räkää täynnä muutaman yön valvoneena en vaan jaksa viisasta leikkiä. Päätin siis avata sanaisen arkkuni ja kirjoittaa muutaman sanasen joillekin bloggaamiseen liittyvistä mielikuvista.
 Mielikuva nro 1: Bloggaajat ovat ylimielisiä, itseään täynnä olevia, laiskoja onnenonkijoita, jotka myyvät myös lastensa yksityisyyden.
 Nykyään tuntuu, että tuo mielikuva pomppaa esille entistä useammin. Oma blogini on varsin pieni, mutta silti niin blogin kuin postaustenkin parissa saa aikaa kulumaan. Uskoisinkin laiskan varmasti löytävän helpompiakin hommia! Henkilökohtaisesti en myöskään pysty samaistumaan lasten yksityisyyden myymiseen, sillä omasta mielestäni olen siitä varsin tarkka.

 Mielikuva nro 2: Ilmaista roinaa tulee ovista ja ikkunoista, mutta bloggaajat myös kinuavat kaikkea. Mitään ei olla valmiita maksamaan täydellä hinnalla.
 Kyllä, jopa minä olen saanut ilmaisia tuotteita blogin ansiosta ja vieläpä täysin ilman velvoitetta kirjoittaa niistä. Etenkin pienempien, uusien yritysten, joilla ei juurikaan ole rahaa markkinointiin,  kanssa teen mielelläni yhteistyötä tuotetta vastaan. Kaikki yhteistyöt valitsen kuitenkin tiukan seulan läpi. Pelkän ilmaisen tuotteen takia en todellakaan ole valmis postausta kirjoittamaan!
  En myöskään yksityiselämässäni osaa edes pyydettäessä toivoa lahjoja saati kinuta yhtään mitään, joten tapoihini ei myöskään kuulu "kinuta" blogin varjolla. Muutaman kerran olen lähestynyt yrityksiä sähköpostitse yhteistyöehdotuksen merkeissä, mutta näissäkin tapauksissa tiesin yritysten etsivän jo bloggaajia yhteistyötä tekemään. Kinusin, tai omasta mielestäni kohteliaasti ehdotin yrityksille yhteistyötä saadakseni teille lukijoille iloa joulukalenteriin ilman mitään omaa hyötyä. Mikäli jotain tarvitsen, olen sen valmis myös itse maksamaan ja hyväksi havaittuani voin vieläpä ilman minkäänlaista hyötyä vinkata siitä blogissa tai instassa.

 Olen myös laiskana tai kiireisenä lähettänyt blogin sähköpostista monet viestit ihan vain saadakseni tietää lisää tuotteesta tarkoituksena ostaa mahdollisesti tuote ihan normaaliin hintaan. Viimeisimpään tiedusteluun olen odottanut vastausta yli kaksi viikkoa. Useamman kerran en ole saanut vastausta laisinkaan, vaikka onneksi joukossa on paljon myös yrityksiä, jotka kohtelevat kuin ihmistä ja vieläpä vastaavat nopeasti.
Mielikuva nro 3: Bloggaajat suosittelevat tuotetta vain yhteistyön takia, koska pelkäävät, etteivät saisi yhteistöitä jatkossa. 
 En kiellä, etteikö jotkut voisi mahdollisesti näin tehdäkin. Uskoisin kuitenkin yritystenkin arvostavan enemmän rehellisiä mielipiteitä, kuin väkisin väännettyjä hehkutuksia.  Kaikesta ei voi tykätä eikä kaikki voi sopia kaikille. En siis omalta kohdaltani pelkää sanoa rehellistä mielipidettäni. Mielestäni myös lukijoitaan arvostava bloggaaja on blogiyhteistöissäkin rehellinen, sillä epäaito hehkutus on helposti luettavissa rivien välistä.

 Oletko törmännyt vastaaviin uskomuksiin? Haluaisitko vielä tietää jotain bloggaamisestani? Vastaan mielelläni kysymyksiin!